sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Maailman toiseksi parhaat lihapullat ja ruskeakastike


Lihapullathan ovat monen lempiruokaa ja Äidin tekemät ovat luonnollisesti niitä parhaita. Hyvänä kakkosena tulee nämä lihapullat. Lihapulliin kannattaa valita rasvainen jauheliha, jotta eivät jää kuiviksi. Kastikkeen teossa huomioitavaa on paahtaa jauhorasvaseosta riittävän pitkään eli tummanruskeaksi (pikkukuvassa vielä paahtaminen kesken) jotta saadaan ruskea lopputulos. Mitä pidempään kastiketta hauduttaa sitä maukkaampi kastike, Nesteenä voit käyttää vettä ja liemikuutioita tai fondia. Paras vaihtoehto on kuitenkin itse keitetty lihaliemi.

Ruskeakastike


100 g voita
100 g vehnäjauhoja
1 L lihalientä
suolaa tarvittaessa

Sulata voi 3 L:n kattilassa kippaa jauhot sekaan ja sekoita tasaiseksi. Pallovatkain on tässä hommassa hyvä väline. Paahda tummanruskeaksi kokoajan sekoittaen. Lisää lihaliemi, sekoita hyvin. Anna kiehua pienellä lämmöllä sen aikaa kun valmistat lihapullat.

Lihapullat


800 g sika-nautajauhelihaa
1 iso sipuli pieneksi silputtuna
1 dl kermaa
2 kananmunaa
2,5 dl kaurahiutaleita
2 tl mustapippuria rouhittuna
2 tl timjamia kuivattua
2 tl suolaa

Sekoita kerma, munat, kaurahiutaleet ja mausteet. Anna turvota 5 min. jos löysää lisää hiutaleita. Vaivaa kaikki keskenään taikinaksi ja tarkista maku maistamalla tai paistamalla pieni nökäre taikinaa. Pyörittele taikina samankokoisiksi pulliksi ja paista uunissa kauniin ruskeiksi, 200 astetta ja noin 15-20 min. Kippaa valmiit pullat kastikkeeseen ja tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.

1 kommentti:

  1. Tuli nälkä noita kuvia katellessa! :D Oikein herkulliselta näyttää. :)
    Käythän kommentoimassa/vilkaisemassa blogiani? :)
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.com

    VastaaPoista

Tässä kohtaa saa sanoa mielipiteensä. Kiitos.