keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Tortilla Española



Pöydällä oli lounaalta jääneitä perunoita, pussillinen fenkoleja ja pari nippua parsaa. Muistin Beach House Kitchenin postauksen Espanjalaisesta munakkaasta. Aikaisemmassa elämässä huiskin pannulle sipulit, pekonit, nakinnysät, perunat ja munakasmassa perään. Sen nimi oli talonpojanmunakas. Täytti vatsan, sai aikaan jopa ähkyn ja pahan olon. Tämä Espanjalainen on kyllä huomattavasti selkeämmän ja paremman makuinen.

10 kananmunaa
n. 10 pientä, keitettyä perunaa
1 fenkoli suikaleina
1 nippu parsaa
3 tomaattia
parmesaanirouhetta
voita
suolaa
mustapippuria rouhittuna
persiljaa

Kuori ja puolita perunat. Parsasta käytetään vain nuput, joten näivettyneempikin nippu käy. Pannulle runsaasti voita, perunat, fenkoli ja parsat perään. Kun perunat ovat saaneet väriä ja fenkoli ja parsa hieman pehmenneet, lisää suola, mustapippuri ja vatkatut munat. Säädä lämpö pienelle. Lado päälle tomaattisiivuja. Ripottele pinnalle parmesaania. Kansi päälle. Kun munakas on kokonaan hyytynyt n. 20-30 min., nosta lämmöltä, koristele persiljasilpulla ja tarjoile.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Maailman toiseksi parhaat lihapullat ja ruskeakastike


Lihapullathan ovat monen lempiruokaa ja Äidin tekemät ovat luonnollisesti niitä parhaita. Hyvänä kakkosena tulee nämä lihapullat. Lihapulliin kannattaa valita rasvainen jauheliha, jotta eivät jää kuiviksi. Kastikkeen teossa huomioitavaa on paahtaa jauhorasvaseosta riittävän pitkään eli tummanruskeaksi (pikkukuvassa vielä paahtaminen kesken) jotta saadaan ruskea lopputulos. Mitä pidempään kastiketta hauduttaa sitä maukkaampi kastike, Nesteenä voit käyttää vettä ja liemikuutioita tai fondia. Paras vaihtoehto on kuitenkin itse keitetty lihaliemi.

Ruskeakastike


100 g voita
100 g vehnäjauhoja
1 L lihalientä
suolaa tarvittaessa

Sulata voi 3 L:n kattilassa kippaa jauhot sekaan ja sekoita tasaiseksi. Pallovatkain on tässä hommassa hyvä väline. Paahda tummanruskeaksi kokoajan sekoittaen. Lisää lihaliemi, sekoita hyvin. Anna kiehua pienellä lämmöllä sen aikaa kun valmistat lihapullat.

Lihapullat


800 g sika-nautajauhelihaa
1 iso sipuli pieneksi silputtuna
1 dl kermaa
2 kananmunaa
2,5 dl kaurahiutaleita
2 tl mustapippuria rouhittuna
2 tl timjamia kuivattua
2 tl suolaa

Sekoita kerma, munat, kaurahiutaleet ja mausteet. Anna turvota 5 min. jos löysää lisää hiutaleita. Vaivaa kaikki keskenään taikinaksi ja tarkista maku maistamalla tai paistamalla pieni nökäre taikinaa. Pyörittele taikina samankokoisiksi pulliksi ja paista uunissa kauniin ruskeiksi, 200 astetta ja noin 15-20 min. Kippaa valmiit pullat kastikkeeseen ja tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mangorahka, vaikka pääsiäispöytään


Maitorahkasta saa maailman helpoimman ja nopeimman jälkkärin. Rahkaa, kermaa, sokeria ja maku vaikka valmiista marjasoseesta joita pilteille syötetään. Pähkinärouheesta saa halutessa kivaa rakennetta rahkaan. Näinkin yksinkertainen jälkiruoka käy monen aterian päättäjäksi.

2 kpl mangoja
6 dl kuohukermaa
750 g maitorahkaa
2-3 dl sokeria

Kuori ja pilko mangot. Ota nyrkillinen mangopaloja sivuun koristelua varten, soseuta loput mangot sauvasekoittimilla tai millä vaan, saa ja pitää jäädä sattumia. Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi. Lisää sokeri, rahka ja mangosose. Sekoita hyvin. Kaada kulhoon tai tarjoiluastioihin ja koristele mangopaloilla.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ekan vuoden Top-5 ja jauhelihapiirakkaa

Eka postaus sinisimpukat

Tättärärää! Vuosi onpi siitä vierähtänyt kun postasin tänne ekan kerran. Mielenkiintoinen on mennyt vuosi ollut, uusia tuttavuuksia, kontakteja, tapahtumia ja vaikka mitä muuta mukavaa täynnä.

1. Makkaran valmistaminen, Chorizoa ja coleslawta


Tämä nousi heti luetuimpien postauksien joukkoon ja tässä meni minun makkaraneitsyys.


2. Meheviä burgereita ja valioliigaa ravintolapäivänä 17.8.2014


Ravintolapäiväpostaukset ovat yllättävän suosittuja.


3. Yhen-Miähen-Lasagne, ei kaunis mutta ehkä maailman parasta


Tällä rumalla lassella voitin lohturuokahaasteen lokakuussa 2014.


4. Tammikuun ruokahaaste, piirakka


Juu toinenkin voitto tuli ruokahaasteessa joulukuussa 2014.


5. Elvis-burgerit, ranut ja paprikamajoneesi


Näitä olis tarjolla seuraavana ravintolapäivänä 16.5.2015


Kiitos kaikille kuluneesta blogivuodesta.

Jauhelihapiirakka


Tässä tämä paljon kysytty ohje nyt tulee (bloggarin saamattomuuta toim. huom). Pointtina tässähän on tuo taikina ei niinkään täyte.

Taikina
9 dl vehnäjauhoja
300 g voita
250 g rahkaa
2 tl suolaa

Sekoita suola jauhoihin. Nypi kuutioitu voi jauhoihin. Lisää lopuksi rahka ja vaivaa kiinteäksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin.

Täyte
1,2 kg naudan paistijauhelihaa
0,2 kg sipulia silputtuna
3-4 dl tomattipyrettä
3-4 dl omenamehua
mustapippuria rouhittuna
yrttisekoitusta
suolaa
juustoraastetta

Freesaa sipulit ja ruskista jauheliha. Mausta pippurilla, yrttiseoksella ja suolalla. Lisää tomattipyre ja omenamehu. Keittele suurimmat nesteet pois.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli 3-5 mm:n paksuisiksi kiekoiksi. Vuoraa toisella kiekolla 25-28 cm:n piirakkavuoan pohja. Levitä täyte vuokaan niin että se on keskeltä koholla. Ripottele juustoraastetta täytteen päälle. Toinen kiekko kanneksi. Taittele pohjan ja kannen liitos yhteen. Pistele kanteen haarukalla reikiä. Voitele kananmunalla ja paista 200 C 25-30 min.