torstai 29. syyskuuta 2016

Leffamix #ruokahävikki



Urtekram ja Ruoka.fi järjestivät bloggareille maustehaasteen ja minulla pöydällä paistoon meneviä broilereita sekä muutama leffa katsomista vailla. Käy äänestämässä omaa suosikkiasi ja voit 99 eurolla Urtekram-tuotteita.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Parempi pääkallo #ruokahävikki



Kilon kokkare kermajuustoa, kolme kaupan pakkaamaa jauhelihaa ja puoli litraa kermaa mm. paljastuivat Turun A-kilta ry:n jäsenilleen jakamasta ruokakassista. Kaikki elintarvikkeet ovat lähialueen kaupoista

tiistai 6. syyskuuta 2016

Mustikka-omenapiirakka ja arvonta



Teki mieli piirakkaa enkä osannut päättää kumpaa teen mustikka- vaiko omenapiirakkaa, joten siitä tuli tällainen.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Helmikuun ruokahaasteen voittaja



Mikäs nyt on iskenyt bloggareihin, kun ruokahaaste ei kiinnosta. Helmikuun haasteena oli keitto ja vain yksi blogi lähti mukaan. Kahden keittiö-blogin moderni pinaattikeitto vei siis voiton ja järjestää maaliskuun ruokahaasteen. Toivotaan runsaampaa osallistumista ja ruokahaasteen jatkumista.

torstai 18. helmikuuta 2016

Lihikset, ihan parasta mättöö! Mikan kokkikoulu


Mikan kokkikoulu  jatkui joulutauon jälkeen Turun A-kilta ry:n linkkituvalla (piti alkaa jo aiemmin, mutta uusien tilojen remontti ja muutto viivästyi). Tavoiteena on perusruoanlaittotaitojen oppiminen. Ruoka-aineet on samoja joita jaetaan jäsenille ruokakasseina maanantaisin ja perjantaisin. Viimevuoden aiheita olivat mm. peruskastikkeet, kasvisruoat, kalankäsittely ja makkaranvalmistus. Tämä vuosi aloitettiin öljyssä kypsentämisellä. Tulevia aiheita ovat ainakin itsetehty pasta ja munaruoat. Kokkikoulu on kaikille avoin ja maksuton. Tässä on samalla selkeä kerjäämisen paikka eli kokkikoulu kaipaa paria hyvää paistinpannua sekä hyviä veitsiä.
Lihiksethän on aivan parasta mättöruokaa ja itsetehdystä lihiksestä on paha pistää paremmaksi.