keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tammikuun ruokahaaste, piirakka


Lammaspiirakka

Kahdesti olen osallistunut haasteeseen ja molemmilla kerroilla on tullut voitto :). Niinpä järjestän haastetta toista kertaa ja nyt aiheena on piirakka, piiras, suolainen tai makea. Viini-haasteeseen osallistui vain kaksi bloggaria. Nyt aiheen pitäisi olla sellainen että lähes jokaiselta bloggarilta löytyy yksi vielä julkaisematon ohje eli rohkeasti osallistumaan.

Omenapiirakka

Osallistuminen


Tammikuun ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt, blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Jos haasteruoan resepti ei ole postaajan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.

Haasteruoka tulee postata 1.1.-24.1.2015 välisenä aikana.

Kinkkupiirakka
Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL tämän postauksen kommenttikenttään.

Tammikuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä.

Äänestys


Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkaistaan yhteenvedossa 25.1.2015, jolloin alkaa myös äänestys.

Äänestysaika päättyy 31.1.2015 klo 12.00 ja voittaja julistetaan samana päivänä.

Tammikuun  ruokahaasteen voittaja järjestää helmikuun ruokahaasteen.

Päärynäpiirakka

Hyvää uutta vuotta!
T. Mika


maanantai 22. joulukuuta 2014

Tiukka joulusinappi


Kyseessä on tosiaankin sinappipostaus vaikka kuvassa möllöttää kinkku, mutta siinähän sitä tarvitaan. En ole mikään jouluihminen, mutta joulu ilman omaa sinappia ei ole joulu. Kinkun paistosta en ala postaamaan, koska ohjeita on yhtä monta kuin paistajiakin, kaikilla on omansa jonka on hyväksi todennut.

Joulusinappi


2 dl sinappijauhetta
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl sokeroimatonta omenamehua

Sekoita kuivat aineet keskenään kattilassa. Sekoita munat ja mehu keskenään. Kaada seos kattilaan ja sekoita hyvin. Nosta kattila liedelle ja keitä hiljalleen muutama minuutti. Saat sinapista miedompaa kun korvaat kermalla osan mehusta.

Rauhallista Joulua kaikille

T. Mika

maanantai 15. joulukuuta 2014

Töpselinokasta pää käyttöön, sianpääsyltty



Työläs mutta palkitseva sianpääsyltty oli isoisäni joka jouluinen perinne. Lähes puolivuosisataa sain itse taivaltaa ennenkuin sain tätä herkkua valmistetuksi. Pieni varoituksen sana postauksessa olevat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä (oli nimittäin keittiössä tilaa tätä tehdessäni).

Nämä päät tulivat paikalliselta lihantuottajalta. Lihakauppiaalta kannattaa puolikas porsaanpää tilata pienempiin osiin paloiteltuna jotta selviää 10 L:n kattilalla.

Näissä oli vielä silmät, aivot, osa karvoista ja räkä mukana, joten poista ne ja huuhtele palat huolellisesti kylmällä vedellä. Palat kattilaan kylmää vettä päälle niin että peittyvät. Nosta lämpötila pikkuhiljaa kiehuvaksi. Kuori pinnalle muodostuva vaahto.


Pese ja paloittele viisi porkkanaa. Lohko pari sipulia, poista sipuleista vain kannat ja irtonaiset kuoret. Paahda uunissa 200 asteessa, tilkassa öljyä, välillä käännellen noin tunti. Kun vaahtoa ei enää nouse pinnalle kippaa porkkanat, sipulit, puolikourallista suolaa ja maustepippureita sekä muutama laakerinlehti palojen sekaan. Keittele kannen alla hiljalleen kolmisen tuntia.


Nostele palat kattilasta, siivilöi liemi ja keitä kasaan, noin puoleen lähdöstä. Perkaa pään osat huolellisesti, ihraa saa eksyä sekaan. Revi lihat pieniksi ja sekoita.


Kaada lihojen päälle lientä jotta muodostuu patamainen seos. Tarkista maku. Kaada seos vuokaan josta se on helppo kumota tarjolle. Vuoka yöksi jääkaappiin ja se on siinä. Lopun liemen voit käyttää kastikkeiden ja keittojen pohjana.

Silmäkirurgiaa ja parranajoa

torstai 11. joulukuuta 2014

Yksinkertainen Shepherd's pie eli liha-perunasoselaatikko



Paimenen piiras sopii moneen nälkään aina lounaasta yöruokaan asti ja on helppo valmistaa yli jääneestä perunamuusista. Tämä on yksinkertaistettu versio englantilaisesta piiraasta jossa lampaan jauhelihaan lisätään sipulia, porkkanaa, tomaattipyrettä ja worcesterkastiketta.

800 g jauhelihaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
mustapippuria
yrttiseosta
suolaa

2 L perunamuusia
8 kananmunan keltuaista
kermaa

Kuori ja silppua sipulit. Freesaa sipulisilppua voissa hetki pannulla. Lisää jauheliha ja murskatut valkosipulin kynnet. Ruskista ja mausta. Kaada n. 20 X 35 cm kokoisen vuuan pohjalle. Sekoita keltuaiset perunamuusin joukkoon. Notkista tarvittaessa kermalla. Levitä jauhelihan päälle puolet muusista. Loppu pursotinpussiin ja nätit kuviot pintaan. Paista 225 asteessa n. 25 min kunnes kauniin ruskea.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Herkullinen lohikeitto ja kalaliemen valmistus


Onpas ollut takkuista tämän blogin kanssa viime aikoina. Johtuu varmaan vuodenajasta, Tämän reseptin lupasin jo kauan sitten julkaista ja onhan se keskeneräisenä roikkunut jo tovin :). Eli taivaallisen hyvää lohikeittoa olkaa hyvä.

700 g lohta
1 kg perunoita
150 g sipulia
1 L hyvää kalalientä
6 dl kermaa
riittävästi voita
tilliä
valkopippuria
suolaa


Kuori ja kuutio perunat. Silppua ja freesaa sipulit runsaassa voissa kattilassa. Lisää hienonnettu tilli, perunakuutiot ja kalaliemi. Keitä perunat lähes kypsiksi n. 10 min. Fileoi ja kuutioi lohi isoiksi paloiksi. Mausta lohikuutiot suolalla ja valkopippurilla. Lisää kerma ja lohikuutiot. Keitä n.5 min lohikuutiot eivät saa hajota. Tarkista maku ja tarjoile.

Hyvän lohikeiton perustahan on hyvä kalaliemi. Parhaan kalaliemen saat ahvenen ja kuhan ruodoista, mutta kyllä lohikin käy.

Kalaliemi

kalanruotoja
kylmää vettä
sipulia
porkkanaa
selleriä
palsternakkaa
valkopippureita
laakerinlehtiä
suolaa

Huuhdo ruodot nopeasti kylmällä vedellä jos niissä on verta. Poista kidukset. Laita ruodot kattilaan ja kylmää vettä niin paljon että ruodot peittyvät. Nosta lämpötilaa hitaasti ja kuori pinnalle nouseva vaahto. Lisää hyvin pestyt pilkotut juurekset ja mausteet. Juureksia ei välttämättä tarvitse kuoria kunhan pesee ne mullattomiksi ja palat saavat olla aika isoja. Keitä n. 30 min, nosta liedeltä ja anna hetki selkiintyä. Siivilöi varovasti jotta sakka jää kattilaan. Juuresten suhteet suurinpiirtein, sipulia 2 osaa, porkkanaa 1 osa, selleriä ja palsternakkaa yhteensä 1 osa. Valkopippureita 8 kpl/L, laakerinlehtiä 2 kpl/L, suolaa varovasti.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun ruokahaasteen voittaja



Beach house kitchenin karamellikana vei voiton tällä kertaa. Onnittelut ! Joulukuun ruokahaasteen järjestää siis Beach house kitchen. Aikaisemmat haasteet löytyy täältä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Marraskuun ruokahaasteen äänestys



Marraskuun ruokahaasteen otti vastaan kaksi bloggaria. Mistä lie johtuu osallistujien vähyys. Mukaan uskaltautuivat:





Voittaja julistetaan 30.11. Äänestää voit tuosta oikealta, suosituimpien blogitekstien alta.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Burgereita, ranuja ja rock'n rollia, ravintolapäivä 15.11.2014

Elvis-burgerit

Ravintolapäivänä herkutellaan mehevillä burgereilla, ranuilla, paprikamajolla ja rock'n rollilla. Olen nyt mukana kolmatta kertaa, ekalla chorizoa ja coleslawta ja nyt toista kertaa burgereita, lisänä ranut. Paikka on ollut aina sama, asiakkaat vaihtuneet mukavasti ja joka kerralla meillä on ollut hauskaa. Tervetuloa niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat!






keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Säilöttyjä herkkuja, paprikapikkelsi ja pihlajanmarjahyytelö



Vielä ehtii pihlajanmarjoista hyytelön keittelemään ja siinä samalla vaikkapa paprikat säilöä. Työlästä hommaa mutta, erittäin palkitsevaa. Pihlajanmarjat on parhaimmillaan ennenkuin  linnut syövät ne, pakkanen on ne kivasti makeuttanut. Paprikapikkelsistä saa nättiä käyttämällä eri värejä. Keltainen yksistään näyttää erehdyttävästi kurpitsapikkelsiltä.

Purkkien puhtaus ja tiiveys on säilöttäessä erittäin tärkeää.

Lado "kierrätetyt" ja  pestyt lasipurkit uuninpellille tai -ritilälle ja työnnä kylmään uuniin. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja kun uuni lämmennyt ota purkit pois. Keitä purkkien kansia vedessä vähintään 7 min. Tee nämä toimenpiteet mahdollisimman lähellä purkitusta. Ihanne on purkittaa uunituoreeseen purkkiin.


Pihlajanmarjahyytelö

 

3 L pestyjä ja puhdistettuja pihlajanmarjoja
1 L vettä
1 kg hillosokeria

Marjat ja vesi kattilaan, kansi päälle. Keitä hiljaksiin noin 30 min kunnes marjat alkavat rypistyä. Siivilöi liemi toiseen kattilaan ja lisää sokeri. Keitä taas hiljalleen välillä sekoittaen ilman kantta noin 15 min. Testaa hyytelö laittamalla lusikallinen hyytelöä pakastetulle lautaselle, jos pysyy kasassa hyytelö valmis purkitettavaksi. Kaada kiehuva hyytelö neljään noin neljän desin purkkiin ja kierrä kannet kiinni, älä polta sormiasi, jos epäilet kannen tiiveyttä laita purkin ja kannen väliin leivinpaperi. Jäähdytä huoneen lämpöisiksi ja nostele viileään. Nauti vaikka minkä kanssa, on aina hyvää.




Paprikapikkelsi


5 kg paprikoita
1 kg sipulia
4 kpl solo-valkosipulia
2 rkl kuivattua timjamia

5 L vettä
0,5 L etikkaa (väkiviina)
2,5 rkl suolaa
5 dl sokeria

Suikaloi pestyt siistityt paprikat, videolla iisi tapa siistiä paprika. Kuori kaikki sipulit. Raasta solot ja suikaloi loput. Laita etikkaliemi tulille, eli kaikki aineet kattilaan ja lämmöt täysille. Sekoita paprikat, sipulit, solot ja timjami, työnnä uunitettuihin purkkeihin (10-12 kpl, 7 dl purkkeja), älä kuitenkaan sullo hampaat irvessä. Kaada päälle kiehuva liemi, mahdollisimman täyteen, ei kuitenkaan piripintaan. Sulje purkit, jäähdytä ja säilytä viileässä valolta suojassa. Älä yritä säilöä vajaita purkkeja, mielummin käytä heti tai pakasta liemen kera.


Kiitokset Alekseille videon kuvaamisesta.

P.S. Kerralla purkkiin videokin



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Marraskuun ruokahaaste, viini


Lasagne lohdutti lokakuussa näköjään useampaakin, koska olen nyt järjestämässä marraskuun ruokahaastetta. Nyt kun halloweenit ja kekrit on vietetty on aika loihtia ruoka jossa viini on pääosassa. Kilpailuun osallistutaan liittämällä linkki kommenttikenttään. Kilpailuaika 1.11.-23.11.2014 postauksen tulee olla myöskin julkaistu tuolla aikavälillä. 24.11. julkaistaan yhteenveto ja äänestys alkaa. Voittaja julistetaan 30.11.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sosekeittojen ABC, samettista ja herkullista helposti

Kukkakaali-vuohenjuustokeitto

Parsakaalisosekeitto
Lähes itsestään valmistuvat sosekeitot ovat erittäin herkullisia ja täyttäviä. Reseptikin on maailman yksinkertaisin. Haluttu juures/kasvis, perunaa, kasvislientä, kermaa/sulatejuustoa ja voita. Vain mielikuvitus on rajana näissä resepteissä. Olen joskus tehnyt parsakeiton parsan kannoista ja kuorista. Käytetään tässä perusreseptinä vaikkapa tuota kukkakaali-vuohenjuustokeittoa. Tästä voit sitten varioida omasi haluamistasi aineksista.

1 osa kukkakaalia
1 osa perunaa
kasvislientä
vuohenjuustoa
voita
valkopippuria
suolaa
hot chili-kastiketta

Nuputa ja paloittele kukkakaali, jätä paksuin kantaosa käyttämättä. Kuori ja paloittele saman verran perunaa. Kukkakaali ja perunat kattilaan, kylmää vettä päälle sen verran että ainekset peittyvät. Kiehauta, lisää kasvisliemikuutio, -fondi tai -jauhe. Keitä kypsäksi. Kaada noin puolet,mielummin yli,  liemestä kulhoon tai kannuun. Lisää paloiteltu vuohenjuusto ja soseuta sauvasekoittimella, lisää voita (sen verran kuin luonne antaa myöden) ja mausteet. Lisää tarvittaessa lientä ja aja sileäksi, sosekeiton tulee olla paksuhkoa ja samettista.

Porkkanasosekeitto

Raksamiehen sauvasekoitin



perjantai 17. lokakuuta 2014

Porvoon Bratwurst, makkaran valmistaminen 2.0


Makkaran valmistaminen ei vieläkään ole mitään rakettitiedettä vaan hauskaa puuhaa. Tällä reissulla tehtiin chorizoja, resepti tästä ja bratwursteja, joiden valmistuksesta tässä postauksessa kerrotaan.
Bratwurst on saksalainen sipulilla ja muskotilla maustettu sian- ja naudanlihasta tehty makkara. Koko vaihtelee nakin kokoisesta metrin kieppiin.

1 kg rasvaista (25-30%) sika-nautajauhelihaa (olis kiva nähdä toi elukka)
2 dl stout olutta
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sipulijauhetta
1 tl jauhettua muskottia
2 tl rouhittua mustapippuria
2 tl Provence Mix-yrttisekoitusta
2 tl suolaa
n. 3 metriä lampaansuolta

Kokoa lihamylly miesvoimin tai valmistaian ohjeiden mukaan. Jauha jauheliha hienoimmalla siivilällä kertaalleen. Makkaramassan tulee olla hieno ja tasainen. Seikoita mausteet ja nesteet keskenään. Vaivaa mausteseos ja jauheliha tasaiseksi massaksi. Paista ja maista koepala, fiksaa tarvittaessa. Anna massan seistä jääkaapissa pari tuntia.

Liota lampaansuolta kylmässä vedessä 5 min. Vaihda miehiä tai manuaalia apuna käyttäen lihamyllyyn makkarasuppilo, pienempi jos on vaihtoehtoja. Pujota lionnut suoli suppiloon. Älä pujota suppiloa liian täyteen ettei purkaannu omia aikojaan.

Syötä makkaramassaa myllyyn kunnes alkaa pursuta suoleen, kone seis ja solmu suoleen. Makkaran pursotus voi alka. Makkaran pursottamisessa on tärkeää että massan syöttö on tasaista ettei synny ilmakuplia. Jos teet nakin mittaisia makkaroita pursota noin metrin lenkki, katkaise ja solimi suoli, pyörittele pätkiksi, joka toinen pyöritetään eri suuntaan, 2-3 kierrosta per makkara.

Makkarat pakkiin, lämpömittarin anturi jonkun makkaran päästä sisään, kiehuvaa vettä päälle ja 200 asteiseen uuniin kunnes mittari näyttää 78 C. Makkarat ovat nyt grilli- tai paistovalmiita. Bratwustin kyytipoikana perinteisesti hapankaali ja olut, meillä oli coleslaw ja olut. Bratwursti ei pelkää sinappiakaan.


Kiitokset ja terveiset Porvooseen !

tiistai 14. lokakuuta 2014

Yhen-Miähen-Lasagne, ei kaunis mutta ehkä maailman parasta



Yhen Miehen-reseptien sarja jatkuu. Lasagne oikomatta tehtynä palkitsee syöjän, Tästä saa tietysti kertotaulua käyttämällä vaikka minkälaisen annoksen. Nämä määrät on tuohon kuvan vuokaan n. 25 * 15 * 4 cm.

Jauhelihakastike

250 g naudanjauhelihaa
200 g tomaattimurskaa + tilkka vettä
1 kpl pieni sipuli
puolikas solo valkosipuli
puolikas lihaliemikuutio
mustapippurirouhetta
oreganoa
suolaa

Kuullota silputtu sipuli ja valkosipulimurska. Lisää pannuun jauheliha ja ruskista. Lisää mausteet tomaattimurska ja lihaliemi. Anna hautua sen aikaa kun valmistat juustokastikkeen.

Juustokastike

50 g voita
50 g vehnäjauhoja
0,5 L maitoa
100 g emmentalraastetta
viherpippuria
muskottia
suolaa

Uunivalmis tuplasatsi
Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita hyvin paahda hetki  älä kuitenkaan ruskista seosta. Kaada joukkoon maito vähitellen ja kokoajan sekoittaen. Keitä miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen n. 15-20 min. Nosta kattila levyltä sekoita joukkoon juustoraaste ja mausteet.

Aloita kokoaminen jauhelihakastikkeella. Seuraavaksi lasagnelevyjä sitten juustokastiketta, lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta jne. Päällimmäiseen kerrokseen tulee molempia kastikkeita ja juustoraastetta .

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n.40 min. Anna vetäytyä hetki ennen syömistä.

Lisukkeiksi riittää lusikka ja punaviini.



Vähän isompi lasse

torstai 9. lokakuuta 2014

Turun ruoka- ja viinimessut 2014




Tulipahan sitten käytyä ahtailla ja täynnä olevillla messuilla 4.10., itse asiassa taisin käydä viisillä messuilla samanaikaisesti. Ruoka- ja viinimessujen lisäksi oli myös kirja-, keräily-, tiede- ja levymessut (no huh!). Näin monta tapahtumaa samaanaikaan aieheutti melkoisen väenpaljouden ja teki liikkumisesta hankalaa. 


Tapahtumia oli kolmella eri lavalla, Tässä promotaan Baking Instinct-blogin Eleanoran kirjaa.



Tastingeja löytyi kahdesta paikasta,, valitettavasti suklaa- ja viinitasting oli täynnä, mutta onneksi ruoka- ja viiniradalta löytyi tilaa. Raision aikuiskoulutuskeskus Timali oli valmistanut neljän ruokalajin teistarin. Alkuun kurpitsa-vuohenjuustokeitto ja lohimousse-saaristolaisleipä. Loistavia molemmat !


"Pääruokana" oli Huttulan Pulled Chicken ja focacciaa, kana oli kyl nyt päässy kuivaks, punasipuli-lisuke ja focaccia hyviä.



Jälkkärinä lime-valkosuklaa-pannacotta. Olikohan edes itse valmistettua ? Aivan kamalaa ! Sori vaan.

Messuilla palkittiin myös vuoden parhaat juustot, joiden joukosta löytyy myös tuleva burgereiden cheddar, TS:n artikkeliin tästä.

Kolatun juustoja
Muita anteja messuilla oli erikoisemmat ruokatuotteet ja luonnollisesti eri hilavitkuttimet.

Salameja

Vanhoja juustomuotteja

Nää täyttyy tietysti olla

Ainakin uuniperunan lämpömittari

Ihmiselle jolla on jo kaikkea, Mamba-viinikarahvi

Sieninäyttely

perjantai 3. lokakuuta 2014

Lihattoman lokakuun-mureke eli Paskan metsästäjän-mureke



Lihaton lokakuu on saanut alkunsa vuonna 2013, kun Madventuresista tuttu Riku Rantala sai Docventures-ohjelmassaan haasteen viettää lihatonta lokakuuta. Tämä ei ihan fanaattisimmalle vegaanille käy, koska tässä on käytetty kananmunaa (Lakto-ovovege).

1 kg punajuuria
1 kg perunaa
0,2 kg hunajalla maustettua tuorejuustoa
4 kpl kananmunia
4 dl kaurahiutaleita
suolaa
rouhittua mustapippuria
kuivattua timjamia
voita sulatettuna

Kuori ja keitä perunat ja punajuuret kypsiksi, raasta tai veivaa myllyllä karkeahkoksi. Sekoita joukkoon loput aineet ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Kippaa taikina uuninpellille ja jaa kahteen osaan. Taputtele näteiksi pötköiksi. Paista 200 asteisessa uunissa n. 40 min. Voitele valmis mureke voisulalla.

Lihattomat nauttii murekkeen tuoresalaatin kera ja muut paneroidun possunleikkeen kaverina.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Surf'n Turf-burgerit


Ahven- ja kuhafileitä jotka käytettävä heti. Jääkaappi auki, mitä muuta löytyy, pekonia, jees se on siinä, surffia ja turffia. Noin kulkee mun työpäivät, tänään et tiedä mitä huomenna syödään. Rock'n roll ! Ei reseptejä, vapaat kädet, vain raaka-aineet rajana.

Kuhafileet olivat sen verran pieniä etten lähtenyt niitä housuttamaan eli poistamaan keskiruotoja. Panerointi oli aivan turha operaatio, pelkkä suolalla ja mustapippurilla maustetuissa ruisjauhoissa pyöräyttäminen olisi riittänyt. Lisukkeiksi valmistin coleslawn ja paprikamajoneesin.



Pekonit paahdoin 200-asteisessa uunissa sillä aikaa kun paistelin kaloja runsaassa voissa miedolla lämmöllä. Leivät (ei ollu sämpylöitä) lykkäsin paahtimeen ja kahta sorttia kun noi unikonsiemen leivät oli niin hyvän näkösiä muttei kuitenkaan riittävästi yksistään. Lisäksi laitoin burgereihin rucolaa ja juustosiivun.

Aloita valmistus colesta ja majosta. Jatka kalojen paistamisella ja pekonin paahtamisella. Toisella kädellä voit samalla paahtaa leipiä. Kasaa burgerit. Leipä, majo, rucola, pekoni, kala, juusto, cole ja leipä. Kelpaa myös kalakammoisille :).